Näkyvyys tekee maisemat
Maanantai, 25.3.2013, puolilta päivin Njunjes
Hiihto Tarrekaisesta Njunjesiin, vain 8 km, 50 m alamäkeen oli auringonpaisteen juhlaa. Myötätuuli auttoi menoa. Järvien selillä tuuli yltyi tupruttamaan lunta pitkin hangen pintaa kovin arktisen oloisesti.
Oli hauska yllätys miten komeissa maisemissa olimme viikko sitten tulleet vastakkaiseen suuntaan. Nyt kirkkaassa auringonpaisteessa laaksoa reunustavat vuorenhuiput näkyivät upeasti. Aivan kuin eri paikka nyt.
Jäämme tupaan ja jatkamme Kvikkjokkiin aamulla.
8 km
Jokiuomaa myötätuulessa
Sunnuntai 24.3.2013, illalla Tarrekaisestugan
Eilen illalla oli vain pari astetta pakkasta. Läksimme liikkeelle aikaisin voidaksemme olla varmoja pakkaskelistä ja kantavasta pohjasta. Reittimme kulki pitkin kiemurtelevaa jokea, yli kymmenen kilometrin matkalla laskua on vain jokin kolmisenkymmentä metriä, joten joki ei kiemurrellut minkään kurun pohjalla vaan enimmäkseen varsin laakeassa maisemassa jatkuvasti leventyen.
Kohtalainen tuuli puhalsi takaamme pitkin laaksoa ja kevensi matkantekoa. Laitoimme tauolla taas teltan pystyyn muutamassa minuutissa tuulen suojaksi. On veikeätä miten valtava ero on tyynen ja suojaisen teltan sisä- ja ulkopuolella viimassa.
Olimme perillä tuvalla puolen päivän aikaan, mutta emme keskustelleetkaan jatkamisesta seuraavalle tuvalle, flunssainen olo ei kannusta mihinkään ylimääräiseen.
Kellojamme emme ole välittäneet siirtää Ruotsin aikaan, joten meillä on kaikessa mukavasti hiukan varhainen aikataulu. Hyvä näin, sää on iltapäivän puolella muuttumassa tuiskuiseksi.
Tuvalle tuulessa on sen pihasta tekemässä lähtöä viiden koirareen joukko. Koirat vinkuvat malttamattomina, retken opas kiroilee sopimattomasti käyttäytyville koirille
Kaikki valmista? Kuskit seisovat jalaksilla, nostavat peukalonsa, kiskaisevat ankkurilevyn lumesta ja seisovat jarrulla. Reet lähtevät alamäkeen hyvässä järjestyksessä, mikä kaiken kiivaan touhuamisen jälkeen tuntuu yllättävältä.
14 km
Kevättä rinnassa
Lauantai, 23.3.2013, illalla Sommarlappastugan.
Aamulla kova tuuli ajoi irtolunta pitkin hankea, mutta onneksi myötäsuuntaan pitkin Tarraätno-joen laaksoa. Hyvä myös, että näkyvyys alkoi parantua ja aurinko pilkahdella. Pakkasta oli kymmenkunta astetta. Me puolikuntoisetkin rohkaistuimme lähtemään liikkeelle, matkassa ei juuri nousuja olisi, mutta pientä alamäkeä melkein koko 16-17 km seuraavalle tuvalle. Reipas tuuli oli paljastanut moottorikelkkojen jäljen, joka mitä ilmeisimmin kulkisi luontevinta reittiä seuraavalle tuvalle. Tuuli lykkäsi mukavasti takaa, matkanteko oli kevyttä, tämmöinen rasitus sopi ehkä toipilaankin hoito-ohjelmaan. Näillä tienoin olimme jo alle 700 metrin korkeudessa ja laakson pohjalla kasvoi harvakseltaan tunturikoivuja. Ihme kyllä kookas hirviemo vasa perässään ei ollut vainunnut meitä tuulen myötä tulevia vaan yllätetyn oloisena ponnisteli muutaman kymmenen metrin päässä karkuun syvässä lumessa rämpien. Hirvet painelivat vaikean näköisesti korkealle laakson vastarinteelle ja hävisivät jonkin nyppylän taakse.
Meidänkin reittimme nousi hiukan rinteelle ja siellä oli mukava kohdasta tämän reissun ensimäinen kiiruna. Valkoisia lintuja on vaikea huomata lumisessa maisemassa, mutta kun jäimme niitä seuraileman, niin lopultahan huomasimme niitä olevan reilun parinkymmenen linnun löysän parven.
Toipilaina katsomme tarvitsevamme tuulessa tauollemme kunnon suojan. Tunnelltelttamme oli pulkassa kaarineen kaikkineen kokoonkäärittynä. Sen pikainen pystyttäminen käyttäen pystyynlyötyä suksea kummassakin päässä maakiilana sujui helposti. Hyvä idea pidettäväksi mielessä myöhemminkin.
Alempana tunturikoivut lisääntyivät, Reilun kilometrin päässä tuvasta jäimme katsomaan kahta isoa, tummaa lintua, jotka olivat maassa parinkymmenen metrin päässä. Linnut jäivät juuri sen verran nyppylän taakse, että oli vaikea nähdä, mitä tapahtui ja mitä lintuja ne oikein olivat. Kiivas toiminta hiljeni, lepäävätkö ne? Saman tien ne nousivat lentoon - kaksi maakotkaa. Kookkaampi edellä ne lensivät poikkisuuntaan ohitsemme ja pelottivat kurun reunan tiuhasta koivikosta ison parven riekkoja lentoon. Olivatko kotkat laskeutuneet parittelemaan hangelle? Jos näin, niin ilmeisesti tapahtuma on aika kiihkeä, hangella oli muutama irronnut höyhen ja pari tippaa vertakin. Vai oliko sittenkin menossa reviiritaistelu?
17 km
Noppapelin päivä
Perjantai 22.3.2013, illalla edelleenkin Tarraluoppalstugan.
Henrik ja minä olemme selvästi flunssassa. Toipilaspäivä sisätiloissa on aivan upea valinta, vaikka ulkona aurinko paistaakin, pakkasta on alle kymmenen astetta ja tuuli mukavan kohtalainen.
Päivähän menee mukavasti varusteita huoltaen, lukien ja välillä pienet torkut ottaen. Noppapeliinkin on aikaa, Kimin "Farkel" kuuden nopan peli on meillä mukana ja Henrik näyttää olevan se hyväonnisin.
Huomisaamuna meidän on tarkoitus jatkaa matkaa kohti Sommarlappastugania.
Flunssa vaanii
Torstai 21.3.2013, illalla Tarraluoppalstugan.
Eilen, keskiviikkona emme lähteneet liikkeelle Sarvesvaggen leiristämme.
Illalla, kun tuuli tyyntyi, hiihtelimme laaksossa uteliaina seuraavan päivän suuntaa katsellen. Yöllä puolikuu valaisi kirkkaasti avointa maisemaa ja revontulet ihan kuin hipoivat ympäröivien tunturien lakia. Olipas aikamoinen vääntäytyminen makuupussin syvyyksistä pukeutumisineen ennen kun seisoimme ulkona pakkasessa. Kaikesta vaivannäöstä huolimatta ei äkkiherätyksen jälkeen tarjennut seistä siellä kuin hetken, kohta oli jo pakko painella telttaan ja pussin suojaan takaisin.
Aamulla minun oli pakko myöntää itselleni, että kurkkuni on kipeänä. Jatkaminen eteenpäin teltaillen on aikamoinen riski, kun sisätiloihin pääsy olisi mahdollista idän suunnassa vasta 3 tai 4 päivän hiihdon jälkeen. Parempi palata jälkiämme Tarraluoppalstuganiin, siellä voimme rauhassa katsoa mihin kunto muuttuu. Myös Henrik on sanonut kurkkunsa olevan vähän kipeä, joten meillä on enemmänkin syitä tähän varovaisuuteen.
Tuulen siirtelemää lunta oli kinostunut leiriimme puolikin metriä. Telttojen esiin kaivamisessa kovasta lumesta oli ainakin puolen tunnin työ. Ensimmäisenä yönä oli Henrik herännyt pikkuteltassaan ja huomannut telttakankaan taakse tuprunneen kovan lumen lukinneen hänen jalkansa puristuksiin. Irtipääsy oli vaatinut ihan kunnon ponnisteluja. Hetkeksi suorastaan pelottava tilanne. Jatkossa varmaan mietimme vielä minkälainen tulee hyvän talvikelpoisen teltan olla.
Liikkeelle päästyämme edessämme oli ensin yli sadan metrin nousu, joka pari päivää sitten oli tultu alas kovassa tuulessa. Nyt ylhäällä oli tyyntä ja upea, kirkas auringonpaiste. Useiden päivien kova tuuli oli kaivertanut hangen pintaan miljoonia kuvioita, tehnyt kuoppia ja pieniä torneja, laineita ja kerroksisia korkokuvia. Tai pyyhkinyt helmikuisen suojasään jättämän tasaisen, jäisen kuoren esiin. Nousun jälkeen meillä oli noin 200 metrin lasku kymmenen kilometrin matkalla. Jouduimme hiukan etsimään sopivaa kulku-uraa ja kipuamaan kerran takaisin ylös jouduttuamme umpikujaan kurun reunalla. Loppulasku tuvan lähelle kävi kuitenkin pipo hulmuten ja korvasi ylimääräisetkin pinnistykset.
14,2 km
Tuulta pitämässä
Keskiviikko, 20.3.2013 illalla, samassa paikassa kuin eilenkin.
Eilen illalla tuuli voimistul ja kääntyi idemmäksi eli puhaltamaan laaksosta. Kahden teltan leirimme on aivan suojaton, tuuli pöllyttää hienon hienoa lunta jokaiseen mahdolliseen paikkaan, telttakangas paukkuu ja ulkona kaikki hautautuu lumeen. Tuulen ajama hieno lumi tiivistyy saman tien kovaksi, kantaa tuiskuun uskaltautuneen kävelijän ja pulkan esiin kaivaminen vaatii lapiota ja kovan lumen lohkomista.
Meillä ei ole mitään mahdollisuutta lähteä vastatuuleen pulkkaa vetämään, kun teltta pitäisi illalla vielä saada pystyyn laaksossa
Mietimme retken suunnan muuttamista, voisimme lähteä länteen, myötätuuleen, Padjelantan kansallispuiston puolelle kohti Tuottarsin kämppää ja jatkaa sieltä eteenpäin. Päätämme jäädä odottamaan sään tyyntymistä ja katsoa torstaiaamuna tilannetta. Iltapäivällä tyyntyy, ilmapuntari osoittaa nousun merkkejä, ehkä huominen on suopea. Ilma on kirkas ja aurinkoinen. Illalla puolikuu valaisee hienosti koko laakson.
6 km
Huippuja ja laaksoja
Tiistai 19.3.2013, illalla teltassa Sarvesvagge-laakson läntisellä suulla Tjägnanvarasj-huipun pohjoispuolella.
Edellinen yö Tarraluoppalin tuvalla meni hyvin nukkuessa. Tuuli puhalsi paljakan laaksossa esteettä ja sai kämpän kattoventtiilin kuulostamaan suihkuturbiinilta. Tuvassamme oli aamun menessä jo jokseenkin mukava lämpötila, kun auringon paiste vielä pääsi sisään ikkunoista. Osasimme tunnollisesti sulkea kaikki kaasuventtiilit ja ilmansyöttöaukot ja sitten matkaan viitisentoista-asteiseen pakkaseen ja myötätuuleen. Tuuli oli aluksi leppeä ja tuntui vain mukavasti auttavan ylämäkeen pitkin kurun länsireunaa. Ympärillä on paljon huippuja ja laajoja ylänköjä keräämässä lunta ja vettä, joten joen uoma on uurtanut rotkomaisen kurun kallioon. Koetamme pysyä enimmäkseen aika etäällä uomasta välttyäksemme väistelämästä sivupurojen uurtamia kuruja. Tuuli yltyy välilä purevaksi, mutta pysyy onneksi enimmäkseen selän takana. Pidämme evästauon hyvin ylhäällä. Kuru on kaventunut muutaman metrin levyiselsi rotkoksi, jossa on varmaan metrikaupalla lunta. Sen pohjalla on suojaisaa hiihtää ja pitää taukokin. Satulapisteeseen päästyämme ylitämme pian poroaidan, mikä käy helposti, kun jokunen pätkä sitä on huippuaan myöten hautautunut lumeen. Laskettelemme varmaan satakunta metriä alemmaksi pitkin nietostunutta ja kuhmuraista tunturin kuvatta. Tuuli on vain yltynyt, on mukavaa, kun Tjägnanvarasj tarjoaa jonkin verran tuulen suojaa. Panemme teltat pystyyn, emme viitsi hiihtää pidemmälle, koska laakso kapenee edelläpäin, eikä näytä kutsuvalta leiriytymiseen. Isomman teltan eteistilaan, apsidiin kaivamme teltan levyisen, syvän kaivannon seisomalaatikoksi ja mahdollistamaan bensakeittimiemme käytön teltan suojassa turvallisesti. Kovaan lumeen kuoppa syntyy helposti sahalla ja lapiolla. Syntyy hauskoja lumiharkkoja, joista on hyvä rakentaa teltan eteen pientä estettä vaikeuttamaan tuulen pääsyä liepeen alle.
Illan mitaan tuuli kääntyy puhaltamaan suoraan laaksosta ja yltyy kovaksi. Apsidiin pöllyttää lunta, ulkona on hiukan nojattava tuuleen pysyäkseen pystyssä. Pakkasta on 14 astetta, mutta teltassa on ihan mukavaa, kun on kunnolla päällä.
13,7 km
Puurajan yläpuolelle
Maanantai, 18.3.2013 illalla, Tarraluoppalstugan
Sommarlappastugan, jossa olimme yöpyneet, oli erinomaisessa kunnossa joitakin vuosia sitten tehdyn peruskorjauksen ja toimeliaan isäntäpariskunnan hyvän taloudenpidon ansiosta.
Tuvassa olimme tavanneet intohimoisen retkeilijän, nuorehkon saksalaisnaisen, joka oli vuosikausia vaeltanut Sarekissakin ja oli nyt ollut 17 vuorokauden telttaretkellä yksin. Tyynet, aurinkoiset säät sallivat hänen pysyä jatkuvasti korkealla tunturiylängöillä. Pitkän yksinolon jälkeen on varmaan mukava löytää juttuseuraa, kävimme jokseenkin tauotta läpi kokemuksia tältä ja muilta reissuilta.
Me läksimme yhä pohjoista kohti Tarraätnon laaksoa seuraillen. Lauhaa ja tyyntä, ihanteellinen keli pulkanvetoon harvenevassa tunturikoivikossa kevyissä hiihtotamineissa. Pilvien raosta pilkahteli jossakin sinistä taivastakin ja laakson reunan vuorenhuipuista aina jokon sai hetkeksi auringon kultaaman sädekehän usvaisen huippunsa ympärille.
Viime päivien lumisateista huolimatta eteneminen oli helppoa, kun saatoimme seurata hyvin kantavaa kelkanjälkeä. Yhtään kelkkaa emme nyt ladullamme enää kohdanneet. Sarekin reunoille merkityt kelkkareitit eivät jatku Padjelantan puiston ja saamelaisalueen puolelle. Kelkkailijoita on vähän, Padjelantassa saavat vain saamelaisten kelkat liikkua.
Vastaan tuli jyrkkä mäki, nousimme kerralla puurajan yläpuolelle, liki satakunta metriä varmaan viidensadan metrin matkalla. Ylhäällä tuulikin sitten reilusti ja minun kevyet kamppeeni tarvitsivat heti täydennystä ensimäisen ison kiven suojassa.
Loppumatka Tarraluoppaliin oli enää vain loivaa nousua, mutta myötäinen tuuli kävi aika kylmänä kimppuumme. Tuvat olivat taas korkealla mäellä, jonne piti vielä itsensä ja pulkkansa ahertaa. Tuvat ovat saamelaisen matkailuorganisaation hoivissa.Täällä el tähän aikaan ole kämppäisäntää, mutta parissa tuvassa on ovi auki. Opiskelimme kaasulämmityksen käynnistämisen ja kaasuliedellä sulattelimme ensi töiksemme sangollisen verran lunta ruokavedeksi.
17,5 km
Myötätuulen pyrypäivä
17.3.2013, illalla Sommarlappastugan
Aulin jätimme Njunjesin tupaan toipumaan ja lähdimme kymmeneen pakkaslasteeseen lauhtuneessa, pyrysäässä Tarraätno-jokea seuraillen luoteeseen. Tuuli oli onneksemme myötäinen, pyrystä eri ollut muuta haittaa kuin näkyvyyden tippuminen kilometriin - kahteen. Reittimme kiemurteli juhlavan tuntuisten huippujen välissä hiljakseen ylöspäin, mutta maisemaa ei oikein päässyt ihailemaan.
Joki kiemurteli, haarautul saarten taakse tai laajeni välillä järveksi, jolloin se päästi tuulen kylmänä kimppuumme. Lounastauko oli mukava pitää Tarrekaisestuganissa.
Kämpästä lähtiessämme olimme aika huolettomia suunnistuksen suhteen ja seurailimme moottorikelkan jälkeä kilometrin verran vikasuuntaan. Hyvän kantavan uran löytämiseen sen jälkeen meni jonkin verran aikaa, mutta löytyihän hyvä kulkureitti taas joelta ja hiihto kantavalla, tasaisella alustalla eteni joen mutkasta toiseen. Yhden mutkan takaa tuli yllättäen ja kovaa kyytiä hiihtäjä ison saksanseisojan vetämänä lykkien välilä luistelupotkuin lisää vauhtia. Näky oli tietysti tässä ympäristössä vähän yllättävä, kun hiihtäjällä ei ollut reppuakaan selässä. Nainen ja koira pysähtyivät. Nainen juttelemaan ja koira häntää heiluttamaan. Siinä oli seuraavan kämpän, Sommarlappastuganin emäntä koirineen pitkällä hiihtolenkillä. Saimme tervetulotoivotuksen tupaan. Rouva ja koira kääntyivät ja painelivat lumi pöllyten ja olivat varmaan puolessa tunnissa takaisin, kun meiltä meni matkaan tuommoiset puolitoista tuntia.
27 km.
